kuuluu tälle peruslaumalleni:)! Jos nämä vanhat parrat täällä eivät olisi näin joustavia, ei tästä aikamoisesta koirarumbasta tulisi mitään.  En voi muuta kuin ihmetellä näiden omien rakkaideni kärsivällisyyttä!

Kuten monet jo tietävätkin, tuli minulle jenkeistä tammi-helmikuun vaihteessa kaksi nuorta urosta. Rocky 8kk (ruskeat merkit päässä) ja Mikey 7kk (mustat merkit päässä). Koirien kasvattaja Julie Dalbey (Somerset-kennel) toi itse pojat tänne. Julie on kasvattanut parsoneita vuodesta -91. Hänet Sheila Atter mainitseekin kirjassaan "Jack Russel Terriers today". Julie oli silloin vielä tyttönimellään, jota en nyt muista:(
Julien kantakoirina olivat Sheilan kasvattama Ridley Poacher ja Barry Jonesin kasvatit Heliwar Henry, Heliwar Tip ja Keness Frisco. Myös Heliwar Ben muutti Julien luo 8-vuotiaana. Julie on yhä vieläkin käyttänyt jalostukseen lähes vain näitä omia linjojaan, sillä kuten hän kertoo, hän tietää tarkalleen, mitä niiden koirien taustalla on.

No, Julie siis lensi poikien kanssa tänne Oregonista. Hän asui luonani perjantaista torstaihin (28.1-3.2). Oli aika raskasta tällaisen yksineläjän olla noin pikä aika toisen ihmisen kanssa saman katon alla- eikä siinä muuten mitään, mutta kun piti puhua kaikki englanniksi. Mutta kyllä minä paljon taas opinkin, mm. parsonien koosta (taas se 14 tuumaa, 14 paunaa, spannattavuudesta ja flexibilitystä. Todella järkevää ja todella mielenkiintoista.! Sain myös nähdä, kuinka helppoa on koiran esittäminen, kun sen osaa. Hitsi, miten kaikki koirat esiintyivät hänen kanssaan priimasti. Meidän Näätäkin, joka vain mutkuilee minun kanssani, oli tooosi hyvä ;).

Julien kanssa emme ehtineet paljon kotisohvalla loikoilla. Kävimme agilitytreeneissä, agilitykisoissa, keinoluolilla, luolametsästämässä ja tapaamassa hänelle tuttuja koiria, mm. Hoelio Myraa. Myra, joka on nyt 13 vuotta, herätti ihastusta edelleenkin kauniilla liikunnallaan. Lähes ainoa oikean kokoinen koira oli Julien mielestä Saaran ja minun englannintuonti Hatti (Kylini Luna), jota me, ja lähes kaikki muutkin, pitävät suorastaan liian kevyenä ja liian pienenä :O. No, englannin rotumääritelmän mukaan 13 tuumainen parson painaa n. 5.9 kg! Että" go figure" ! 

No, nämä kaksi jenkkipoikaa ovat spannattavia ja niistä tulee varmaankin minikoiria agilityyn :). Harmi, kun minun koiramääräni on täynnä ja minun pitää löytää pojille sijoituskodit. Mikeylle soisin löytyvän ehkä metsätyksestä kiinnostuneen kodin, sillä tuo nuorukainen syttyi ketulle tosi hienosti luolatreeneissä. Pidän tosi paljon molemmista pojista. Ne ovat kilttejä ja sosiaalisia.

Järkyttävä tapahtuma tapahtui eilen. Olin viemässä astutuksessa ollutta sijoitusnarttuani kotiin Kirkkonummelle. Minulla oli tietysti taas lähes kaikki koirat mukana ajelulla. Näin, että Mikey oli autossa vähän levoton, mutta en ragoinut siihen ennenkuin autossa alkoi haista ihan kauhea pas..! Tuo nuorimies oli todellakin vääntänyt tortut omaan boksiinsa! No, pysäytin auton, ja otin köntsät kakipussiin. Tuota askarrellessani en lainkaan huomannut, että saman oven takana ollut Rocky oli hypännyt autosta ulos! Rocky juoksenteli Veikkolan ja Kirkkonummen välisellä tiellä molempiin suuntiin kulkevien autojen lomassa. Se ei mennyt minusta kauas, mutta oli keksinyt tosi vaarallisen leikin "ota kiinni jos saat".  Kaksi ohikulkevaa autoa pyhähtyi ja auttoi minua. Toisen auton nuori kuljettaja sitten lopulta sai Rockyn kiinni hyppäämällä kuin pantteri sen niskaan. Toisen auton kuljettaja, vanhempi mies, läksytti minua: Sinulla on, kuule, tuon koiran kanssa paha ongelma. Sinun täytyy alkaa treenata sen kanssa luoksetuloa, Sehän ilmiselvästi pelkää sinua. " . No, sitten hän neuvoi, miten minun pitää alkaa treenata Rockyn kanssa. Olin varmasti tuon löylytyksen ansainnut :).

Tässä Lilian Collinin ottama kuva pojista agilitykisoissa. Facebookissa Lillanin omalla sivulla parempi kuva pojista.