Ihan oikeasti pitäisi saada Cesar Millan auttamaan tämän hirviölauman kanssa.

Nukuttuani yövuoron jälkeen harvinaisen pitkät unet eli vajaa 4 tuntia, lähdin ensin hakemaan postia Zoran, Sanin, Staran ja Rockyn kanssa. Kiersin mutkan kautta, jotta koirat luulivat olleensa lenkillä. Sitten tämä kokoonpano sai jäädä kotiin ja lähdin loppujen (Kiihko, Näätä ja Pava) kanssa hakemaan Marjun koiria luokseni ja lenkille.

Ajoin Marjun lauman (Raivo, Tiri, Orm, Hirmu ja Raivo) ja omieni kanssa tukkiautotien päähän, jossa sitten laskin koirat autosta metsään. Jo marjun asunnolla alkoivat hankaluudet. Raivo pommpi hulluna ulko-ovea vasten ja löi päällään nenänvarteeni niin että olin vähällä pyörtyä kivusta. Minulla ei muutenkaan tämä tuulenhalkoja ole niin pieni.. Nyt se on ylhäältä kivan leveä ja silmän alla on mustelmaa:(.
No, päästin koiria muka vähän yksitellen ulos autosta. Ne hyppivät, pomppivat, PURIVAT ja riekkuivat ympärilläni jo lähes pimeässä metsässä. Näätä, joka on välillä ihan ärsyttävän rauhallinen,  tokkaisi hampaillaan kyynärpäähäni niin että tuntui kuin sormet olisivat lähteneet irti.
Otin viimeisenä Ormin autosta ja hihnassa, sillä tuo kuuliainen, tottelevainen bordercollie on se pahin. Tuo paimen, joka heti irti päästyään juoksee kuin nuoli tekemään laajaa hakukaarta riekkuvien terrierien ympärillä, saa hullun lauman vielä hullummaksi. Se saa metsästysterriereiden takaa-ajovietin aikaiseksi. Jos se tekisikin hakukaaren ja yrittäisi rauhoittaa laumaa, mutta kun se ilmeisesti luulee, että pitää hajoittaa ja hallita:). Anyway. Alkumatkan siis pidin Ormin hihnassa. Sitten tuli niin hankalaa maastoa, että polun yli kaatunut puu kamppasi minut ja lensin täysin rähmälleni ja satutin oikean ranteeni. Silloin laskin Ormin vapaaksi.

Ja siitä se riemu syntyi. Pimeaässä metsässä en nähnyt mitään, mutta kuulin, kun Hirmuinen juoksi Ormin perässä hurjasti kimittäen. Noiden kahden perässä juoksi Arvo, joka on oppinut tuon ärsyttävän tavan Hirmuiselta. Siinä sitten paloi Kiihkolta hihat ja se kävi selättämässä hirveällä rähinällä Ormin. Orm juoksee noiden kahden edellä, ei välitä niistä mitään, mutta seuraa koko ajan Tirin liikkeitä ja sopivan hetken tullen yrittää käydä näykkäisemässä tuota "omaa valkoista lammastaan". Härreguud... Ensimmäinen kilometri, kaksi, mentiin tuolla tavalla. Sitten lauma rauhoittui ja kaikki vain nauttivat. Äitini soitti tuossa ja seestyneessä tilanteessa, onneksi, ja ihmetteli, kuinkä uskallan kulkea pimeässä metsässä. No, eihän siellä mitään hätää enää ollut. Valkoiset koirat näyttivät lumettomilla metsäpätkillä hyvin tietä ja lumisilla alueilla musta bortsu toimi tien näyttäjänä:).
Kun palasimme autolle, olivat koirat jo tosi rauhallisia. Lastasin koirat autoon. Arvo ja Näätä eivät kuitenkaan halunneet tulla autoon. Kutsuessani ne tulivat ihan lähelle, mutta eivät antaneet kiinni. Ja minähän en niitä ala houkutella. Jääkööt metsään sitten. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Lähdin ajamaan tukkitietä. Parinsadan metrin jälkeen pysäytin auton. Arvo tuli kyytiin jo oikein mielellään. Näätä temppuili edelleen. Hyppäsin rattiin ja ajoin kolmisensataa metriä niin lujaa kuin uskalsin. Pysäytin auton. Kuulin lähestyvää hurjaa läähätystä ja litimärkä Näätä hyppäsi kiltisti autoon, kun avasin oven. Ja matka jatkui.

Mietin vaan, että mitäköhän Cesar tykkäisi tämän iltaisesta lenkistä. Luulen, että hän säälisi minua...

Eilen meillä oli Laamasen Mian vetämät agitreenit. Kiihko oli super:). Mia on ihana, sillä hän paneutuu todella jokaiseen koirakkoon ja näkee koirakon ongelmat ja etsii niihin ratkaisuja:). Oli kivaa!

Kuvassa Kiihko ja Raivo.  Lenkki ja leikki, ne pitävät koiran pään ja kropan kunnossa:)