Sellaista on elämä ja mieli. Sellaista on etsintäreissut.

Lauantaiaamuna kahden tunnin unien jälkeen minut herätti puhelinsoitto. Alueella, jossa koirieni epäillään oleilevan, oli nähty tuoreet koiran jäljet. Maanviljelijä, joka auraa ko. teitä, oli ne havainnut.
Lähdimme Marjun kanssa aluetta kartoittamaan. Näimme ne tuoreet koiran jäljet. Seurasimme niitä, kunnes taas väsymys voitti. Hanki upotti lumikenkiäkin niin paljon, että ei voinut muuta kuin antaa periksi. 
Kävimme sitten tsekkaamassa ladon, jonka ympäristössä eräs traktorikuski oli nähnyt paljon jälkiä. Koirat olivat varmaankin olleet ladossa, sillä latoon meni oikein kunnon polku. Ladossa näkyi koiran, supin ja jopa mäyrän jälkiä. Siellä oli lattian alle meneviä aukkoja ja paljon ihania olkia pehmeäksi pediksi.
Kun lähdimme ladolta pois, Raivo jäljesti joitain jälkiä metsään, mäkeä ylös. Sieltä löytyi paikka, jossa oli otettu nokoset kuusen alla. siinä oli myös ilmeisesti syöty joku pikkujyrsijä, sillä maassa oli lumeen imeytynyttä verta.
Kun lähestyimme autoa, Raivo poikkesi taas jonkun hajun perässä metsän reunaan. Siellä oli ison kiven päällys merkattu pissaamalla oikein reilusti. Kiven päällä oli paksu kerros lunta ja lumessa kirkasta verta?. Tuli tunne, että kiven päältä oli touhujamme tarkkailtu :O . Oliko veri taas jonkun jyrsijän? 

Seuraavaksi päätimme tarkistaa tukkiautotien, jonka suunnalta oli parina iltana kuultu koirien haukuntaa. Sitäkään tietä ei ollut aurattu, mutta se ei kuitenkaan upottanut niin paljon kuin pelto ja metsä. Jo heti alkumatkasta Orm jäljesti koiran/ koirien/ koiraeläinten jälkiä. Hetkeksi jäljet katosivat, mutta pienen metsässä kaartelun jälkeen ne palasivat taas tukkiautotielle. Matka jatkui ja jatkui. Alkoi tulla hämärä ja väsymys. Päätimme jatkaa tuon tien tarkistamista seuraavana päivänä.

Tänä aamuna Erika Reino sekä  Tuija ja Eki Peltoluhta lähtivät tarkistamaan meidän eilen kulkemiamme reittejä, josko olisi tullut uusia jälkiä. He kiertelivät alueella nelisen tuntia, jututtivat paikallisia asukkaita, mutta ei mitään merkkiä karkulaisista. Erikalla oli mukana etsimään koulutettu borderterrieri Pretty ja Tuijalla "meidän" Oiva Oippeliini. Jälleen kerran lämmin kiitos heille:)!
Hyvin monet ovat tarjoutuneet tulemaan etsimään, kiitos kaikille tarjoutumisesta! Vaikka tuntuu, että voimat eivät riitä ja apu olisi enemmän kuin tervetullutta, on pakko sanoa ei. Nytkin lauantain jälkeen tuli tunne, että kun alueella on enemmän liikuttu, koirat ovat vaihtaneet paikkaa, ei paljon, mutta kuitenkin.

Tänään  nukuin yövuoron jälkeen kolme ja puoli tuntia ja sitten lähdimme Marjun  ja koirien kanssa tsekkaamaan uudelleen sitä tukkiautotietä. Kun olimme kulkeneet pari sataa metriä ohi edellisillan etapista, nostivat kaikki koirat nenän ylös ja alkoivat hakea jotain. Ja löytyihän se jokin- todellinen aarreaitta koirille.
Tien viereen oli ilmeisesti haudattu syksyllä peuran teurasjätteet. Maan alta oli kaivettu esiin peuran selkäranka ja kylkiluut. Niissä oli vielä ihan lihaakin jäljellä. Viis siitä, että haju oli kuvottava,  jokainen koira kävi maistamassa saalista. Alueella oli jälkiä kuin parhaallakin markkinatorilla.
Vein sinne nyt yöksi riistakameran. Toivottavasti se nappaisi kuvan karkulaisista!
Eli nyt taas toivotaan ja odotetaan:)!