Soma, vai mitä?
Pojista kaksi etsii vielä omaa, rakastavaa kotia. Parsonuroksia on nyt  tosi paljon pentuvälityksessä. Jostain syystä poikia on nyt syntynyt enemmän ja jostain syystä ihmiset nyt mieluummin haluaisivat narttupennun. Englantilainen parsonkasvattaja, ulkomuototuomari Sheila Atter julkaisi jo monta vuotta sitten kirjan parsoneista. Siinä hän toteaa, että kovin monet ihmiset haluavat mieluummin narttupennun. Sheila ihmettelee, että miksi ihmeessä? Nartulla on juoksu puolen vuoden välein. Joskus jopa neljän kuukauden välein. Juoksu kestää vähintään 3 viikkoa. Ennen juoksua narttu on äkäinen, juoksun aikana lunttu ja juoksun jälkeen se makaa komerossa kuviteltujen pentujensa kanssa ja murisee kaikille. No, nämä eivät ihan olleet Sheilan sanat, lisäsin hieman omia ajatuksiani. 
No, tosiasia kuitenkin on, että ihmiset ihan turhaan pelkäävät uroksen ottamista. Pojathan ovat ihania. Tulkaa vaikka katsomaan meidän laumaa:). 
Rinca hoitaa pentujaan esimerkillisen hyvin. Ja mikäs on hoitaessa, kun omat ihmiset ovat olleet paljon tukena.
Olen niin hyvilläni siitä, että minä olen saanut pennuille niin upeita sijoituskoteja. Olen ikuisesti kiitoksen velkaa niille sijoitusperheille, jotka ovat olleet auttamassa, kun heidän narttunsa synnyttää. Sen lisäksi he ovat auttaneet yöpymällä luonani ja hoitamalla emää pentuineen ja  koko koiralaumaani, jotta minä olen saanut rauhallisin mielin hoitaa leipätyöni.
Tai he ovat suostuneet hoitamaan synnytyksen omassa kodissaan ja pitäneet pennuista erinomaista huolta ensimmäiset 5-6 viikkoa. Kiitos teille kaikille ihanat ihmiset <3.

Tänään olin Inkoossa lumikenkälenkillä. Mukana olivat Orm, Rocky, Pava, Velmu ja Näätä. Koirat saivat kahlata oikein kunnolla aikamoisen märässä lumessa. Paljon näkyi metsässä hirvien ja peurojen jälkiä ja yhdet ilveksen jäljet. Supeja ei näkynyt.
Huomenna menemme Tammisaareen tekemään riistanhoitotyötä. Saarista pitäisi saada supeja pois, ennenkuin lintujen pesintä alkaa. Pava odottaa innolla työtehtävää.