tapasi isäni sanoa, kun häneltä kuulumisia kyseltiin:).
Näin voisin minäkin vastata. Samaa vanhaa tarinaa- koiria menee ja tulee :):

Mirri ja Näätä, tuo oiva parivaljakko, ovat nyt puolivuotiaita. Nyt on reilun kuukauden ajan ollut selvästi helpompaa niiden kanssa. Ne ovat sisäsiistejä ja eivät ihan koko aikaa ole silppuamassa kaikkea mahdollista. Mirri osaa nostaa jalkaa. Nyt sitten puolestaan Arvo on aika riiviö. Sekin on aika hyvin sisäsiisti, kun vain itse muistaa sen jatkuvasti heivata ulos. Mutta se roikkuu sukissa , housunpunteissa, hameenhelmoissa. Mitään ei voi tehdä, etteikö se häiriköisi. Tuollainen" nyrkillä tapettava" tirriäinen yrittää murista ja purra, kun siltä ottaa luun ! Meitähän tuo sen sisu aika lailla huvittaa, mutta miten mahtaa sellainen perhe pärjätä, jolla ei ole parsonkokemusta??

Arvo on päässyt jo aika monta kertaa mukaa lumikenkälenkille. Tosin se matkustaa suurimman osan lenkkiä takkini sisällä päivystäen tai nukkuen. Onneksi ei Arvo ollut mukana yhtenä päivänä, jolloin lenkki kesti pitkään, sillä eksyin. Miten sitä muka voi eksyä ihan kotinurkille?? Kyllä näköjään voi. Yöllä oli satanut taas niin paljon lunta, että kaikki vanhat polut olivat hävinneet. Oli suojasää ja hirvittävä sumu. Lumi tarttui lumikenkien pohjiin isoiksi paakuiksi. Jalat upposivat hankeen reittä myöten. Yht´äkkiä kaikki maisema näytti vieraalta ja voimat loppuivat. Aika karmeaa. Löysin vihdoin naapurimökille ja sieltä kotiin. Minä ja vanhukset olimme tosi väsyneitä.

Väsyneiksi veti Kiihkon ja Zorankin niiden toissapäiväinen reissu. Tiiä häntä missä olivat olleet reilut kolme tuntia. Kiihko jaksoi kotiin, mutta Zora oli poikennut kilometrin päähän naapuriin. Oli kuulemma laahustanut sisälle ja käynyt nukkumaan. Kun sitten kävin hakemassa Zoran kotiin, se oli onnellinen ja väsynyt. Se nukkui koko illan ja yön ja aamulla jouduin sen väkisin kantamaan pihalle aamupissalle. Tuo parivaljakko lähti siis taas lenkiltä tsekkaamaan lähiluolan ja kai vähän kauempanakin olevan. Lunta oli niin paljon, että olin aivan varma, että eivät ne mihinkään jaksa lähteä. No, jaksoivat kuitenkin :(.

Eilen oli LÄGIn hallilla agilityn hallicup osakilpailu. Siellä oli paljon koiria, ja jostain syystä nimenomaan parsoneita. Minä jouduin kilpaileville koirakoille tuomariksi. Sehän olikin ihan kivaa. Siltä paikalta näkeekin vielä paremmin koiran liikunnan ja rakenteen  ja ohjaajan "koiranlukutaidon" :).
Mölleissä, jossa minä en enää tuomaroinut, osallistui Marju kisaan Hirmuisen ja Tintinin kanssa. Vauhtia piisasi, mutta niin myös virheitä :) Sisarukset Sinni ja Stara olivat myös vauhdikkaita ja niiiin innokkaita. Niiden sisarpuoli Doris teki hienon radan Tiian kanssa (vaikka hylky tulikin)!
Parhaiten minun koiristani pärjäsi Zoran lapsenlapsi Neela, joka teki Lillanin kanssa 0-radan ja voitti mini-möllit! Hieno suoritus!

Tänään sitten olin Turun näyttelyssä Staran, Helin ja lasten kanssa. Stara sai EH:n, niinkuin moni muukin aikaisemmin hyvin menestynyt koira. Kyllähän tuomari oli ihan oikein nähnyt Staran virheet, ei siinä mitään. Tulipahan ainakin opittua uusien näyttelysääntöjen aiheuttamia  muutoksia tuossa näyttelytouhussa. Kaikenkaikkiaan kiva reissu- varsinkin, kun sain vielä baarissa hyvää ruokaakin.

Ensi  perjantaina tulee minulle vieraita USAsta. Raivon kasvattaja Julie tulee tuomaan minulle 2 nuorta poikaparsonia, jotka etsivät sijoitus/osaomistuskotia. Vähän jännittää minkälaisia pojat ovat.. Kasvattajan mielestä tietenkin very promising :). Miksikö noita nyt pitää haalia? No, minä vain jostain syystä pidän Ridley-Heliwar-linjoista. Ne ovat vanhoja englanilaisia  parsonlinjoja, jotka alkavat pikkuhiljaa hävitä/sekoittua muihin linjoihin.