Marju teki sunnuntai-iltana muutaman harkkajäljen. Ajoimme ne eilen.

Hirmuinen sai pisimmän jäljen kahden kulman kanssa. Aluksi se ei tuntunut ymmärtävän yhtään mistä on kysymys. Se vain sinkoili ja rallatteli narun päässä. Vähän ennen ensimmäistä kulmaa, se yht´äkkiä hiffasi homman nimen. Jouduin ihan hidastamaan sitä:). Se jäljesti pääosin maavainuisesti, osan matkaa muutaman metrin jäljen sivussa. Olisiko rankkasade valuttanut verta vähän sivulle? Polkujen ylitykset olivat Hirmulle haasteellisia. Niitä pitää harjoitella.

Toisen, vähän lyhyemmän jäljen sai Rocky, sillä Näätä ontuu varvasvammaa. Rockyllakin oli hankaluuksia päästä alkuun, mutta suurimman osan matkaa se jäljesti oikein hyvin. Viimisellä osuudella se ihan selvästi vähän väsähti. Oli niin rankkaa keskittyä tekemään työtä nenän kanssa. On se vaan veikeä pakkaus.

Lyhyehkön kaarevan jäljen sai Arvo jäljestettäväksi. Olihan se jälki aloittelijalle vähän turhan vanha, mutta siitä huolimatta Arvon työskentely ei ollut kehuttavaa. Sitä ei yhtään kiinnostanut etsiä mitään:(. Siispä Pavarotti-pentu sai tilaisuutensa. Ja voi ihme! Me Marjun kanssa luulimme, että Hirmuinen ja Rocky osaavat jäljestää, mutta Pava näytti muille mistä kana pissii.
Pava nuuski alkumakauksen hyvin tarkasti. Vähän häntä laski, kun oli niin jännää. Sitten se lähti nenä maassa seuraamaan jälkeä. Vähän matkan päästä se palasi vielä tsekkaamaan alkumakauksen ja sen jälkeen se muutamaa pientä tarkistuspistoa lukuunottamatta johdatti meidät suoraan kaadolle. Kaatona oli tällä kertaa pari lihapullaa, jotka se onnellisena hotkaisi.  Meidän Pava on jälkikoira:)!

Ja meidän Kiihko on rottakoira. Se on nyt muutaman päivän viettänyt puuvajassa. Siellä jossain halkojen alla asuu rotta ja Kiihko haluaa sen. Rotta oli lauantaina lautapinon ja pressun alla. Kiihko ja minä saimme sen sieltä liikkeelle, mutta nyt on vähän turhan vaikea paikka. Kiihko-parka, ei voi käydä pissallakaan, kun pitää koko ajan vaania...