Wochenende kuulostaa hienommalta kuin viikonloppu, eikö?

Viime viikolla oli aika paljon koiramaista harrastelua. Tiistaina oli luolatreenit. Mukana oli taas aika monta aloittelijaa ja sitten muutamia, jotka alkavat olla valmiita kokeeseen. Marjua ja minua ilahdutti ja kai vähän hämmästyttikin se, että Hirmuinen hoksasi yht´äkkiä mistä on kyse. Se haukkui oikein pontevasti ja uskalsi liikkua luolastossa. Kouluttaja toivoi kuulosuojaimia, sillä Hirmuisen haukku on aika hermoja raastavaa (ehkä agileiriläisetkin sen noteerasivat ). 
Keskiviikkona olin koirien kanssa treenaamassa agilitya. Monen koiran kanssa vähän. Koirille ainakin jäi into päälle. Mukanani oli myös Mirri, joka asuu 10 kilometrin päässä minusta työkaverini luona. Mirri oli oikein innoissaan ja se on kyllä ihana:). Aika vankka tyyppi se on, ei korkea, mutta vahva luustoltaan.

Viikonloppuna oli parsonien perinteinen koko kevään kohokohta agileiri. Minäkin olin sinne ilmoittautunut ja olinkin mukana lauantaina. Treenasin Kiihkon ja Torin kanssa. Liika itsekontrolli taitaa tässäkin lajissa olla oppimisen ja rennon tekemisen suurin este :). Mutta kivaa oli. Tor on kyllä minulle liian nopea, Kiihko ja minä sovimme paremmin yhteen ;). Nyt opin ainakin puolivalssin idean . Minä en voinut jäädä leirille yöksi, sillä Sini ja pennut tarvitsivat yöksi hoitajan, ja tietysti myös kotona oleva lauma. Päivällä oli työkaverini käynyt Mirrin kanssa pissattamassa koirat ja ruokkimassa Sinin. Kaikki oli ollut hyvin.

Olin leiriltä kotona klo 21. Odotin kovasti, että pääsisin rentoutumaan TV:n ääreen ja syömään jotain herkkuja. Oli alkamassa Suomen joukkueen matsi. Laskin sisällä olleet koirat ulos. Sinin myös. Päässäni häivähti ajatus, että Sinissä oli jotain outoa. No, ei, varmaan vain kuvittelin. Kun kutsuin Siniä sisään, näin että se seisoi auton vieressä jotenkin oudosti, takajalat taakse vedettyinä? Vai kuvittelinko? Annoin koirille ruokaa ja Sinikin söi hyvällä ruokahalulla. Ruokailun jälkeen se kävi kuitenkin maahan ja näin, että sen korvalehdet tärisi- itse asiassa koko koira tärisi. Pyysin sen luokseni. Kun se lähti liikkeelle, sen takapää vaikutti jotenkin hontelolta? Ei kai vaan kalkkishokki? Olin kuullut siitä puhuttavan, mutta en koskaan aikaisemmin ole itse sitä nähnyt , vaikka pentueita on syntynyt jo useita ja myöskin isoja pentueita.
Ei muuta kuin soittamaan eläinlääkärille. Kunnan päivystäjä ei halunnut meitä sinne, sillä hän ei pysty tekemään verikoetta. Eläinlääkäriasema Aisti, jossa Sini synnytti, ei vastaa puhelimeen. Laitan Sinin autoon ja autoon jäävät myöskin agileirillä mukana olleet koirat (Kiihko, Tor, Rocky, Telma), Näätän olin ehtinyt ottaa sisään. Ja sitten vain matkaan kohti pääkaupunkiseutua.
Matkalla soitan Sinin sijoitusmattelle Pialle, joka ystävällisesti lupaa hypätä kyytiin, jos vain  haen hänet Masalasta. Pia auttoi minua soittamalla eläinlääkäreihin. Kirkkonummi ei ota vastaan, koska ei voi tutkia verinäytettä. Aisti vastaa, mutta kehoittaa menemään Herttaan tai Viikkiin. Heillä hirveä ryysis. Viikissä 7 tunnin jono. Hertta ei vastaa.
Soitamme uudelleen Aistiin, joka suostuu ottamaan meidät vastaan.
Aistin pihalla Sini on kuin ei mitään vaivaa olisi ikinä ollutkaan. Ajattelin, että olenko väsyneenä vain kuvitellut kaikki oireet??
Joka tapauksessa kun nyt olemme täällä, otetaan ainakin se kalkkitesti.
Odotimme vuoroa noin tunnin. Sinä aikana Sinin tila huononi niin että se läähätti, tärisi, sen pulssi hakkasi tuhatta ja sataa ja kaikissa isoissa lihaksissa näkyi lihasnykäyksiä.
Asiansa osaava avustaja näki Sinin tilan ja pääsimme ohittamaan jonossa muutaman asiakkaan. Siniltä otettiin verinäyte ja se sai kalkkia suoraan suoneen. Aika kauan kesti ennenkuin pulssi rauhoittui ja muutkin oireet hävisivät. Pääsimme lähtemään kotiin noin klo 3. Kun kävin sänkyyn oli jo aamu valjennut. Klo oli noin puoli viisi.

Täytyy taas ihmetellä, miten sopeutuvaisia nuo koirat ovat. Kukaan ei päästänyt ääntäkään, vaikka olivat autossa Tuorlasta lähdöstä n. 19.30 siihen aamuyöhön noin 4.45. Ja kotona olleet olivat vain tyytyväisiä kun tulimme takaisin. Ja Sinin pennut kestivät hyvin tuon usean tunnin tissittömän jakson.
Ja täytyy antaa Sinille 10 pistettä ja papukaijamerkki fiksusta käytöksestä lääkärissä ja ilmiömäisen hienosta pentujen hoidosta täällä kotona. Kiitos kasvattaja-Seijalle tuosta ihanasta tytöstä!

Enhän minä sitten tuon yöepisodin jälkeen kyennyt lähtemään aamulla takaisin leirille. Sain harkkavuoroni siirrettyä iltapäivään, mutta kun olin lähdössä, Sini oli jotenkin vaisu, enkä sitten uskaltanut sitä jättää.
Sini oli vaisu, koska sillä on nuo nisät niin täydet, että ne ovat halkeamaisillaan. Mikä meijeri. Olin ongelman edessä. Miten saan Sinille annettua riittävästi ruokaa, jotta kalkkiarvot pysyy, kun mun pitää vähentää ruokaa, jotta maitoa ei tulisi noin paljoa. No, lisäkalkki täytyy vaan laittaa pienempiin ruoka-annoksiin. Sini syö siis puolet ruuasta imettävän nartun kuivamuonaa ja toisen puolen yrjölän puuroa, johon se saa kalkkilisän.
Tänään olen joutunut lypsämään yhtä nisää kaksi kertaa. Lämmitän nisää ja sen turvonnutta ympäristöä ensin lämpösellä geelipussilla. Sen jälkeen sivelen eli siirrän maitoa äärialueilta kohti nännipihaa kevyesti sivelemällä. Sitten lypsy, ei tyhjäksi asti, vaan vain pahin paine pois. Tyhjäksi lypsäminen vain lisää maidoneritystä. Yritin saada pentuja imemään tuota nisää, mutta ei se niitä kiinnosta, sillä nisä on niin pinkeä, että siitä on vaikea saada otetta.. Ja noissa pennuissa on jo paljon voimaa, kun ne jotain yrittävät vastustaa  .